USEIN KYSYTTYÄ
Takaisinpaluun ohjelma on heille, jotka kokevat olevansa kotoisin muualta. Ohjelma on myös käyttökelpoinen ja siitä saa ideoita jokainen alkuperästään riippumatta. Ohjelmassa työskennellään itsensä kanssa ja pääpaino on omassa eteenpäin menemisessä, energioiden puhtaudessa, hyvyydessä ja totuudessa.
Takaisinpaluun ohjelma ei siis ole fyysistä matkaa avaruuteen tai astrologiaa tms. yleistä suuntausta, vaan aivan ainutlaatuinen henkisen kasvun kokonaisuus, joka antaa hyvät eväät saattaa loppuun tämän elämän inkarnaatio ja mennä eteenpäin kotiin, missä se sitten onkin.
Eroavaisuuksia on useita, mutta suurin ja merkittävin on se, että takaisinpaluun ohjelmassa opetellaan tekemään kaikki itse. Samoin energian laadun puhtauden suhteen ollaan tarkkoja ja ohjelmassa otetaan huomioon asioita, joita usein jää huomiotta.
Siksi, ettei väliin tulisi ketään muita tasoilla olevia ja haluamme kehittyä itsenäiseksi hengen tien kulkijaksi. Vain tekemällä ja itseään hoitamalla oppii tietyt asiat.
Voit opiskella luennoilla ja työpajoilla ympäri Suomen. Voit opiskella myös etänä Zoomin kautta. Tulen kutsusta Suomeen ja myös ulkomaille opettamaan tätä mahtavaa tietoisuutta kohottavaa Takaisinpaluun ohjelmaa. Tulevaisuudessa on tarjolla myös webinaareja ja verkkokursseja.
Asko Nummela on pienestä pitäen ollut kiinnostunut ihmisen alkuperästä ja tietoisuuden sekä rakkauden olemuksesta. Askon matkasta tulee lisää tietoa sivustolle ajoittain. Voit myös katsoa media osiosta videoita ja näin tutustua Askoon videoiden välityksellä. Askon kotisivuilta https://askonummela.fi löydät lisää informaatiota, valmennuksia ja koulutuksia, sekä hoitoja.
